Mitä tehdä Oulussa? Katso yli 40 vinkkiä ja löydä kivaa tekemistä Oulussa!

Oulu, Pohjois-Suomen sykähdyttävä kaupunki, on täydellinen kohde niin kotimaanmatkailijalle kuin kansainväliselle seikkailijalle. Tämä kaupunki yhdistää ainutlaatuisella tavalla historialliset nähtävyydet, modernin kaupunkikulttuurin ja upean luonnon. Tässä artikkelissa tutustutaan Oulun kiehtovimpiin nähtävyyksiin ja siihen, mitä tekemistä Oulussa on tarjolla.

1. Kaupungintalo

Oulun kaupungintalo on yksi Oulun hienoimmista nähtävyyksistä, ja sen kuvaaminen on monen matkailijan to do -listalla. Oulun kaupungintalo esiintyy eri listauksissa, kun etsitään Suomen kauneinta rakennusta, ja hyvästä syystä. Kaupungintalo ihastuttaa mahtipontisuudellaan ja koristeellisella ilmeellään. Oulun kaupungintalo on Johan Erik Stenbergin suunnittelema. Sen alimmat kerrokset ovat valmistuneet vuonna 1886 ja ne edustavat uusrenessanssityyliä. Taloa on laajennettu myöhemmin. Vuonna 1920 rakennukseen lisättiin kolmas kerros. Kaupungintalo oli alun perin seurahuonekäytössä, ja siinä on toiminut myös teatteri. Kaupungintaloksi se muuttui vuosikymmeniä myöhemmin. Oulun kaupungintalon viimeisin peruskorjaus on tehty vuosina 2021-2024.

Kuva: Oulun kaupungintalo on yksi Oulun upeimmista nähtävyyksistä.

2. Nallikarin uimaranta

Oulun aurinkoisin paikka löytyy Nallikarin hiekkarannalta, joka houkuttelee kävijöitä niin kesällä kuin talvellakin. Kesäisin voit nauttia auringosta ja virkistävästä merivedestä, ja talvella ranta muuttuu talviurheilun keitaaksi. Rantabulevardia pitkin kävely on rentoa tekemistä. Aallonmurtajan päässä oleva näköalatasanne on kiva paikka kuvien ottamiseen. Talvella Nallikarista on helppo suunnata esimerkiksi kävelylle meren jäälle tai pilkille. Rannan tuntumassa on myös tarjolla erilaisia palveluita.

Oulun parhaat uimarannat - Nallikari - Tekemistä Oulussa kesällä

Kuva: Nallikarin hiekkaranta on suosittu kohde kuumina kesäpäivinä.

3. Ainolanpuisto

Oulun kaupunginpuisto, Ainolanpuisto, on suosittu ulkoilualue Oulun Hupisaarilla. Tämä laaja, vehreä alue aivan keskustan tuntumassa tarjoaa täydellisen paikan picnicille, rentoutumiseen ja luonnosta nauttimiseen. Pikkuruiset saaret, idylliset sillat, kauniit kukkaistutukset ja solisevat purot kutsuvat tutkimusretkelle. Yhteiskuvissa suositut Oulu-kirjaimet on sijoitettu Ainolanpuistoon. Taustalla ovat kauniit Oulujokisuiston suihkulähteet. Puistosta löytyy kahvila ja jäätelökioski. Kesäisin puistossa pääsee nauttimaan Hupisaarten kesäteatterilla esitettävistä näytelmistä ja musiikkiesityksistä.

Kuva: Ainolanpuisto on Oulun suosituin puisto.

4. Oulun tuomiokirkko

Oulun tuomiokirkko on Oulun rakastetuimpia rakennuksia ja historiallinen kohde. Sisälle pääsee joka päivä ilmaiseksi, sillä kirkko on avoinna hiljentymistä varten päivittäin. Kirkon on suunnitellut Carl Ludvig Engel. Katso Oulun seudun kauneimmat kirkot.

5. Toripolliisi-patsas

Toripolliisi on Oulun tunnetuin patsas ja kaupungin mieleenpainuvimpia symboleita. Tämä lempeä poliisi muistuttaa menneistä ajoista, jolloin tori oli vilkas kauppapaikka, ja poliisi piti huolta torin järjestyksestä. Toripolliisin kanssa on suorastaan pakko napata selfie!

Kuva: Toripolliisi-patsas on Oulun tunnetuin hahmo.

6. Torinranta

Oulun kauppatori eli Torinranta on kesäisin tunnelmallinen paikka käydä vaikkapa torikahveilla. Torin vilkas tunnelma, tuoreet herkut ja käsityöläisten kojut luovat ainutlaatuisen ilmapiirin, jossa on helppo viihtyä. Torin laidalta löydät vanhoja hirsiaittoja, jotka kätkevät sisäänsä pieniä tunnelmallisia kauppoja ja ravintoloita.

7. Kauppahalli

Oulun kauppahalli on vuonna 1901 rakennettu Oulun kauppatorin kaunis rakennus ja Suomen kolmanneksi vanhin kauppahalli Helsingin ja Turun kauppahallien jälkeen. Kauppahalli kätkee sisälleen mielenkiintoisia liikkeitä ja ravintoloita – sieltä saa muun muassa tuoretta lihaa ja kalaa, leivonnaisia, vihanneksia sekä matkamuistoja. Tyylillisesti kauppahallissa on uusgotiikan ja jugendin piirteitä ja se on Karl Lindahlin ja Walter Thoménin suunnittelema. Kauppahallin viimeisin remontti valmistui vuonna 2020. Osoite: Kauppatori.

8. Oulun keskustan kävelykatu Rotuaari

Oulun kävelykatu Rotuaari sijaitsee keskeisellä paikalla Oulussa ja sykkii elämää vuoden ympäri. Tämä ostos- ja ravintolakatu on täydellinen paikka ostosten tekoon, herkutteluun ja ihmisten katseluun. Kesäisin Rotuaarilla järjestetään tapahtumia ja festivaaleja, jotka tuovat kaupunkiin iloa ja elämää. Talvisin jouluvalot luovat katuun jouluista tunnelmaa.

9. Linnansaaren puisto ja linnanrauniot

Linnansaarella sijaitseva Oulun linnanraunio muistuttaa 1700-luvulla tuhoutuneesta Oulun linnasta ja on mielenkiintoinen kohde koko perheelle. Saarella voi tutustua linnan historiaan, käydä linnanraunion kellarissa ja nauttia kauniista maisemista Oulujoen suulla. Linnansaaren vehreä puisto ja kävelyreitit ovat suosittuja virkistyskohteita. Linnansaaren puisto onkin suosittu piknik-paikka Oulussa sen suojaisan vehreän puuston ja kauniin sijainnin ansiosta. Saareen pääsee kävellen ja pyörällä keskustasta, Raatista ja Ainolanpuistosta siltoja pitkin. Saaressa on myös muutama autopaikka. Autolla saareen pääsee kääntymään Merikosken silloilta, kun ajetaan Tuirasta keskustaa kohti. Osoite: Linnansaari 1, 90100 Oulu

10. Pikisaari

Historiallinen puutaloalue Pikisaari tarjoaa kulttuurinälkäisille kiehtovan retken taiteen ja historian maailmaan. Tällä idyllisellä saarella on kauniita vanhoja puutaloja, taidegalleria ja käsityöläispajoja. Pikisaari on täydellinen paikka rauhalliselle kävelylle ja luovalle inspiroitumiselle. Lisäksi saarella sijaitseva Merimiehen kotimuseo esittelee alueen rikasta historiaa ja kulttuuriperintöä.

Kaupallinen yhteistyö Oulussa

Kuva: Pikisaari on historiallinen puutaloalue Oulussa.

11. Tiedekeskus Tietomaa

Oulu tunnetaan teknologiakaupunkina, ja Tiedekeskus Tietomaa on tästä oiva esimerkki. Tietomaa on Suomen ensimmäinen tiedekeskus ja tarjoaa kaikenikäisille vierailijoilleen mahdollisuuden sukeltaa tieteen ja teknologian kiehtovaan maailmaan. Interaktiiviset näyttelyt, elokuvateatteri ja huikeat näkymät tarjoava näköalatorni tekevät Tietomaasta koko perheen suosikkikohteen. Tietomaa on remontissa vuoteen 2026 asti, jonka jälkeen se aukeaa entistä ehompana.

12. Oulun taidemuseo

Oulun taidemuseon on pohjoisen Suomen nykytaiteen museo, jonka näyttelyt tarjoavat katseltavaa kulttuurinnälkäisille. Näyttelyt ovat vaihtuvia, joten uutta nähtävää on tarjolla säännöllisesti. Taidemuseon yhteydessä toimii pieni kahvila ja museokauppa.

13. Merimiehen kotimuseo

Merimiehen kotimuseo on pieni museo Oulun keskustan läheisyydessä Pikisaaressa. Museossa saat tietoa merenkulusta, merimiehistä ja heidän perheistään. Merimiehen kotimuseoon on helppo kävellä tai pyöräillä keskustasta noin 600 metriä jalankulkijoiden siltaa pitkin. Auton voi parkkeerata Pikisaarentien varrelle maksutta pysäköintikylttien ohjeistusta noudattaen. Merimiehen kotimuseo sijaitsee Matilan talossa, joka on Oulun vanhin säilynyt puutalo. Talo on rakennettu hirrestä, ja se on valmistunut vuonna 1739 Oulun eteläpuolelle. Talo siirrettiin nykyiselle paikalleen vuonna 1983. Museona se alkoi toimia vuonna 1989. Myös ympäröivä miljöö Pikisaaressa on miellyttävä. Museoon on vapaa pääsy ja se on auki kesäaikaan. Osoite: Pikisaarentie 6.

14. Turkansaaren ulkomuseo

Turkansaaren ulkomuseo sijaitsee kauniilla Oulujoen saarella. Tämä ulkoilmamuseo esittelee perinteistä pohjoissuomalaista elämänmenoa ja tarjoaa vierailijoille mahdollisuuden tutustua vanhoihin rakennuksiin, kuten savupirtteihin, aittoihin ja kappeliin. Museossa järjestetään myös monenlaisia tapahtumia, jotka elävöittävät historiaa.

15. Oulun kasvitieteellinen puutarha

Oulun yliopiston kasvitieteellinen puutarha on ympärivuotinen retkikohde, joka koostuu kasvihuoneista ja ulkopuutarhasta. Vierailulla puutarhassa voit ihailla kukkaloistoa ja puutarha-alueen vesielementtejä, viettää picniciä puiden varjossa tai tutustua mielenkiintoisiin kasveihin. Kohde sopii rauhalliseen kävelyyn ja virkistäytymiseen. Vierailu ulkopuutarhassa on maksutonta, ja sisäpuutarhaan on vapaaehtoinen 5 euron pääsymaksu. Kuten yleensäkin kasvitieteellisissä puutarhoissa, kasvien nimet ovat esillä pienissä kylteissä, joten retkellä on mahdollista kartuttaa myös yleissivistystä.

16. Tutustu Ouluun pyöräillen

Oulussa paras tapa tutustua kaupunkiin on pyöräillä. Pyörällä pääsee joka paikkaan, pyörätiet ovat hyvässä kunnossa, ja useat reitit kulkevat kauniiden vesistöjen ääressä. Oulu onkin Suomen pyöräilypääkaupunki! Suosittuja reittejä ovat Oulujokisuiston pyöräilysiltojen kautta kulkevat pyöräreitit, Oulujoen varren pyöräreitti ja pyöräily Nallikariin. Katso vinkit pyöräilyyn Oulussa!

17. Koitelinkoski

Koitelinkoski on yksi Pohjois-Pohjanmaan kauneimmista ja kiehtovimmista matkakohteista, joka tarjoaa vierailijoilleen upeita luontoelämyksiä ympäri vuoden. Noin 25 kilometrin päässä Oulun keskustasta sijaitseva Koitelinkoski on täydellinen retkikohde, jossa voit nauttia luonnon rauhasta, melonnasta ja piknikistä ystävien ja perheen kanssa. Katso parhaat vinkit Koitelinkoskelle!

Kuva: Koitelinkoski on yksi Pohjois-Pohjanmaan upeimmista luontokohteista.

18. Hailuodon majakkasaari

Matka Hailuodon saarelle on upea kokemus merellisten maisemien ja kalastajakylän ainutlaatuisen tunnelman ansiosta. Hailuodossa voit nauttia kauniista Marjaniemen hiekkarannasta, ottaa valokuvia kalastajakylästä ja majakasta, harrastaa lintubongausta, ja nauttia paikallisten ravintoloiden antimista. Saarelle matkustetaan maksuttomalla autolautalla. Katso oulunmatka.fi-sivuston vinkit kiinnostavimmista Hailuodon nähtävyyksistä jokaisella matkailijalle.

19. SUP-lautailu ja melonta

Oulussa on monipuolisia mahdollisuuksia nauttia luonnosta niin maalla kuin vesillä. Erityisen suosittuja kesäaktiviteetteja ovat SUP-lautailu eli suppailu (stand-up paddleboarding) ja melonta, jotka tarjoavat erinomaisen tavan tutustua Oulun kauniisiin vesistöihin ja rannikkoalueisiin. SUP-lautailu ja melonta ovat mukavaa tekemistä kesällä Oulussa.

SUP-lautailu Nallikarissa - Tekemistä Oulussa kesällä

Kuva: Oulun Nallikarin hiekkarannalta on helppo lähteä SUP-lautailemaan.

20. Pilpasuon luontopolut

Pilpasuo on Oulun itäpuolella sijaitseva suojeltu suoalue, jossa on kaksi luontopolkua: helppo 1 kilometrin mittainen Lystireitti ja hieman pidempi 7 kilometrin mittainen Aistireitti. Lystireitti sopii helppoutensa ansiosta erityisesti perheille, joissa on pieniä lapsia. Pilpasuo on ehkäpä Oulun suosituin luontokohde, jossa viihtyvät niin lapset kuin aikuisetkin. Lähde nauttimaan suoluonnossa patikoinnista Oulussa!

21. Kivikkokankaan laavu

Hiukkavaaran alueella sijaitseva vuonna 2023 rakennettu Kivikkokankaan laavu on mukava ja helppo retkikohde koko perheelle. Laavulla voi paistaa makkarat ja nauttia luonnon rauhasta Isosuon laidassa. Kävelymatka laavulle lähimmältä parkkipaikalta on noin 1 kilometri. Katso parhaat vinkit retkelle Kivikkokankaan laavulle.

22. Frisbeegolf

Frisbeegolf on mukavaa tekemistä, jossa yhdistyy ulkoilu ja heittotarkkuuden harjoittaminen. Oulussa suosittuja frisbeegolf-ratoja on muun muassa Hiirosen urheilukeskuksen nurmikentällä, Meri-Toppilassa meren rannalla ja Virpiniemessä mäntyisissä hiekkaharjumaisemissa.

23. Patsaat Oulussa

Millaisia patsaita Oulussa on? Vaikka Toripolliisi-patsas on Oulun suosituin nähtävyys, myös muut patsaat tuovat jykevän ja vaikuttavan lisän Oulun kaupunkikuvaan. Olitpa liikkeellä kesällä tai talvella, Oulun patsaat ovat upeita nähtävyyksiä ihasteltavaksi. Katso Oulunmatka.fi -sivuston vinkit patsaiden katseluun Oulussa.

Kuva: Franz Michael Franzenin patsas on Oulun vanhin muistomerkki.

24. Revontulien katselu

Revontulien katselu Oulussa on upea talvinen elämys jokaiselle. Revontulet näkyvät keskimäärin joka neljäs yö Oulun korkeudella. Paras aika nähdä revontulia Oulussa on syyskuun ja huhtikuun välinen aika. Parhaita paikkoja bongata revontulia ovat vähäisen valaistuksen näköalapaikat, kuten Nallikarinranta, Oritkarin ranta, pelto- ja suoalueet, Aalikkokangas, Kaakkurin liikuntamaa ja Meritoppilan puiston mäki. Revontuliennusteet toimivat kätevänä apuna revontulien bongauksessa.

25. Kalastus

Oulun vesistöt tarjoavat lukemattomia mahdollisuuksia kalastaa, sillä alueella on jokia, järviä ja merialueita. Saaliiksi voit saada lohta, siikaa, ahventa ja haukea. Kalastus on mukavaa sadepäivän tekemistä, ja Oulun valoisat kesäyöt tarjoavat upeita kalastusmahdollisuuksia myös yösyönnille. Oulu soveltuu pohjoisen sijaintinsa ja laajan palveluverkostonsa ansiosta hyvin kalastusretkien kohteeksi.

Kuva: Kalastus on suosittua ajanvietettä Oulujoen suistossa.

26. Pilkkiminen

Yksi Oulun suosituimmista talviaktiviteeteista on pilkkiminen, joka houkuttelee niin paikallisia asukkaita kuin matkailijoitakin kokemaan talvikalastuksen jännityksen. Pilkkiessä voit nauttia meren jäällä kirkkaasta kevätauringon paisteesta. Katso vinkit Oulun pilkkimispaikkoihin, parhaisiin käytäntöihin ja siihen, miksi pilkkiminen Oulussa on kokemus, jota et halua jättää väliin.

27. Metsästys Oulun seudulla

Oulun seutu tarjoaa metsästäjille ainutlaatuisen ja monipuolisen maaston, jossa luonnon rauha ja jännityksen hetket kietoutuvat saumattomasti yhteen. Oulun seudulla on runsaasti valtion metsästysmaita, joissa voivat metsästää myös matkailijat, jotka eivät kuulu paikallisiin metsästysseuroihin. Pohjois-Suomi on tunnettu upeista ja laajoista metsästysmahdollisuuksistaan, joissa niin aloittelevat kuin kokeneetkin metsästäjät pääsevät kokemaan ikimuistoisia hetkiä. Metsästys on mukavaa tekemistä syksyllä, sillä pääset nauttimaan luonnossa samoilusta ja ruskan upeista väreistä, sekä kenties maukkaasta riistaruoasta. 

28. Hiihto

Oulussa hiihtokausi on huomattavan pitkä, yleensä marraskuusta vappuun. Oulu tarjoaa monipuolisia hiihtoreittejä, jotka sopivat kaiken tasoisille hiihtäjille. Oulun seudun suosituimpien maastohiihtoreittien joukossa ovat Auranmajan hiihtoreitit, Sankivaaran hiihtoreitit, Virpiniemen hiihtoreitistö, Iinatin reitistö ja Köykkyrin reittiverkosto Kempeleessä. Katso parhaat vinkkimme pohjoisiin hiihtoretkiin!

29. Luistelu

Oulussa on yhteensä 83 luistelukenttää, joilla voit luistella ja nauttia kuulaista talvipäivistä. Suosituimmat kentät ovat Pateniemen tekojää, sekä luistelukentät Raksilassa, Niittyarossa, Välivainion Castrenin urheilukeskuksessa ja Raatissa. Olitpa sitten vasta-alkaja tai jo kokenut luistelija, Oulun tarjoaa upeita mahdollisuuksia kokea luistelun riemut. 

30. Näköalapaikat

Oulun parhailta näköalapaikoilta voit katsella maisemaa ja ottaa kauniita kuvia. Oulun suosituimpiin näköalapaikkoihin kuuluvat Nallikarin uimarannan näköalatasanne, Liminganlahden lintutorni, Meri-Toppilan puiston mäki ja Maikkulanrinteen näköalapaikka Oulujoelle. Kohteet sopivat maisemien ihailuun ympäri vuoden.

31. Uimarannat

Kesäisin Oulu tarjoaa loistavia mahdollisuuksia virkistäytymiseen sen monilla upeilla uimarannoilla. Oulun uimarannat tarjoavat monipuolisia vaihtoehtoja niin perheille, ystäväporukoille kuin yksin rentoutuville. Jokaisella rannalla on omat erityispiirteensä ja viehätyksensä, mutta yhteistä niille kaikille on kaunis suomalainen luonto ja puhdas vesi. Oli suosikkisi sitten vilkas Nallikari tai rauhallinen Meriniemen uimaranta, Oulusta löytyy varmasti täydellinen paikka kesäpäivän viettoon. Pakkaa siis uimavarusteet ja suuntaa nauttimaan Oulun upeista uimarannoista! Katso Oulun parhaat uimarannat, joissa voit nauttia kesäpäivästä täydellisesti.

32. Oulun kauneimmat rakennukset

Oulun kauneimmat rakennukset hurmaavat upealla arkkitehtuurillaan ja sointuvilla väreillään. Suurin osa Oulun näyttävimmistä rakennuksista sijaitsee Oulun keskustassa, mutta myös muilla alueilla on todellisia helmiä. Katso vinkit ja valitse mielestäsi Oulun kaunein rakennus!

Kuva: Puistolan talo on yksi Oulun upeimmista rakennuksista.

33. Alvar Aallon suunnittelemat kohteet Oulussa

Arkkitehti Alvar Aalto suunnitteli Ouluun kolme aluekokonaisuutta: Toppila Oy:n sellutehdas (nykyinen Meri-Toppilan keskus), Koskikeskuksen asemakaava ja Typpi Oy:n tehdasalue (nykyinen Kemira). Moni kohteista on säilynyt tähän päivään. Kohteita voi katsella ulkoapäin, lukuun ottamatta osaa Typpi Oy:n tehdasalueesta. Oulun kohteet ovat vähemmän tunnettuja. Alvar Aallon Oulun kohteisiin tutustuminen onkin, kuin löytäisi kätkettyjä helmiä. Lähde kierrokselle kameran kanssa ja bongaa Aallon mielenkiintoiset rakennukset ja muut kohteet Oulussa!

34. Alppiruusut

Alppiruusu (rhododendron) on näyttävä runsaskukkainen pensas, joka kukkii alkukesästä. Oulun seudulla alppiruusut kukkivat kesäkuun puolivälin–juhannuksen aikaan. Oulussa alppiruusuja pääsee ihailemaan kahdessa julkisessa puutarhassa: Tuiranpuistossa ja Oulun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa.

Kuva: Tuiranpuiston alppiruusut kukkivat alkukesästä.

35. Marjastus

Maistuisiko kirpeä tyrni tai mehukas lakka? Pohjois-Suomen keskuksessa Oulussa on useita hyviä marjapaikkoja, joissa voit poimia luonnonvaraisena kasvavaa hillaa, tyrniä, mustikkaa, puolukkaa ja karpaloa. Nämä vitamiinipommit tuovat vaihtelua ruokavalioon ja ilahduttavat niin lapsia kuin aikuisia. Metsiä ja soita riittää Oulussa silmän kantamattomiin, eikä sopivista marjastuspaikoista tule pulaa. Oulussa luonto on lähellä ja marjaan pääsee kätevästi vaikkapa pyörällä. Raikkaiden ja ravinteikkaiden marjojen poimiminen on mukavaa puuhaa loppukesällä ja syksyllä.

36. Ulkokuntosalit

Oulun ulkokuntosalit ja ulkoliikuntapaikat ovat saavuttaneet suurta suosiota kaupunkilaisten keskuudessa. Nämä ulkoilmatreenipaikat tarjoavat loistavan mahdollisuuden maksuttomaan treenaamiseen ulkoilmasta ja auringosta nauttien. Katso Oulun parhaat ulkokuntosalit, jotka kutsuvat liikkumaan raikkaassa pohjoisen ilmassa.

37. Lintubongaus

Oulun seudulla on erinomaiset mahdollisuudet lintubongaukseen. Monet Pohjois-Suomessa pesivät linnut muuttavat Lappiin Oulun kautta ja siksi Oulun seudulle kerääntyy lintubongareita erityisesti keväisin ja syksyisin. Kansainvälistäkin mainetta niittänyt Liminganlahden lintukosteikko, Oulun Hietasaari ja Hailuodon majakkasaari ovat erinomaisia paikka bongata harvinaisiakin lintuja.

38. Toppilansalmi

Oulun keskustan pohjoispuolella sijaitseva Toppilansalmi on alue, jossa menneisyys ja tulevaisuus kohtaavat. Aikaisemmin Oulun tärkeimpänä satamana ja teollisuusalueena tunnettu Toppilansalmi on viime vuosina kehittynyt merkittävästi ja on nyt yksi Oulun mielenkiintoisimmista ja kehittyvimmistä kaupunginosista. Toppilansalmen rantabulevardi on suosittu lenkkeilyreitti kaupunkilaisten keskuudessa. Alueen historialliset huvilat, muistomerkit, laivat ja veneet ovat mielenkiintoista nähtävää koko perheelle.

39. Oulun seudun luontopolut

Oulun seudun suosituimpia ja helppoja luontopolkuja ovat Pilpasuon lisäksi Sanginjokivarsi Oulussa (entinen Lemmenpolku), Hietasaari Oulussa ja Liimanninkoski Muhoksella. Sanginjokivarren polku sopii niin lapsille kuin aikuisille. Hietasaari on puolestaan luonnonläheinen kohde keskustan kupeessa. Liimanninkoski hurmaa keväisin sulamisvesien täyttäessä uomat.

40. Monipuolinen liike- ja ravintolatarjonta

Oulun keskusta tarjoaa monipuolisen kattauksen erikoisliikkeitä, kauppakeskuksia ja erilaisia ravintoloita. Hotellitarjonnasta löytyy kodikkaita hotelleja ja majoitusvaihtoehtoja jokaiselle.

41. Vietä vappu Oulussa

Oulun vappu tarjoaa iloista tekemistä kaikille vauvasta vaariin. Ihaile vanhojen autojen vappuajoja, osallistu vappukonsertteihin, nauti vappuherkuista vappulounaalla tai osta vapputuotteita vapputorilta. Oulun vappu pitää kokea itse, eikä se jätä ketään kylmäksi!

Kuva: Vappuajo on suosittu vapputapahtuma Oulussa.